Paluumatka, osa 2: Suomibailut

Kuten mainitsinkin aikaisemmassa päivityksessä, lentoni Dublinista lähti kello 19.00, joten minun täytyi näin ollen lähteä siirtymään lentokentälle puoli viideltä. Lentokenttäaktiviteeteista ei sinänsä ole juurikaan kirjoitettavaa, sillä kaikki sujui ilman sen kummempia kommelluksia. Päätin ostaa kentältä itselleni tuliaiseksi pullollisen Irish Mist -viskilikööriä, koska kaipa viskin ostaminen lienee lähes velvollisuus Irlantiin matkustaville.

Lentokoneen pyörät kohtasivat Helsinki-Vantaan lentokentän kiitoradan mattapinnan kellon ollessa noin 00.10, eli aivan ajallaan. Sää tuntui olevan Britanniaan verrattuna varsin viileä ja sateinen – aikamoista ironiaa, etten sanoisi. Matkalaukkukin selvisi ehjänä perille asti, joten tässä vaiheessa lienee jo turvallista sanoa, että matka on ollut kokonaisuudessaan onnistunut, eikä suurempia takaiskuja ole tullut. Lentokentällä minua oli vastassa isä, jonka kyydillä pääsin kätevästi aina Joutsenoon asti. Olimme perillä Joutsenossa 03.40. Päätin vielä purkaa matkatavarani ennen nukkumaanmenoa, joten pääsin lopulta sänkyyn kellon ollessa lähempänä viittä. Kohtalaisen pitkä päivä siis.

Pitkistä päivistä puheenollen, opin tältä paluumatkalta sen, etteivät iltalennot välttämättä ole mikään maailman paras idea. Ensinnäkin, vuorokaudesta tulee luonnollisesti hyvin pitkä, kun ensin puuhailee päivällä jotain, jonka jälkeen täytyy vielä lähteä matkustamaan, sen sijaan, että pääsisi huilaamaan. Toisenakin, mikäli tekee samanlaisen ratkaisun kuin minä, ja käyttää koko päivän kävellen kohtalaisen kuumassa säässä, tulee huomaamaan, ettei illalla ole enää kauhean freesissä kuosissa. Ja siinä vaiheessahan päivä on vasta puolessa välissä, ja täytyy lähteä matkustamaan. Ei olisi suihku tehnyt pahaa siinä vaiheessa, kun hyppäsin lentokentälle menevään bussiin. Mutta minkäs teet, kun mitään ei ole tehtävissä. Pahoitteluni kanssamatkustajille.

Perjantai Joutsenossa menikin hyvin pitkälti lepäillessä, syödessä ja nesteyttäessä. Päivän ehdoton kohokohta oli ilman muuta saunan lauteille hyppääminen ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen. Kokemukseen kuului luonnollisesti myös eräs varsin suomalainen virkistystuote, jonka nauttimiseen minulta ei ollut mahdollisuutta reissun aikana. Felt good man.

Kuva sisältää tuotesijoittelua

Jatkosuunnitelmat tästä ovat Joensuuhun siirtyminen sunnuntaina ja joidenkin kouluasioiden (muun muassa kieliharjoitteluraportin) hoitaminen. Kaiken kaikkiaan suunnitelmat tästä eteenpäin ovat kuitenkin hyvin avoinna. Kenties keksin jotain ajanvietettä myös täällä Suomessa.

Päivä Dublinissa

Reissuni viimeinen yö Dublinissa sujui valitettavasti melko unettomissa merkeissä, pääasiassa varmaankin kuumuuden, huoneen valoisuuden sekä hostellin vierestä kulkevien junien tai raitiovaunujen, kumpia sitten olivatkaan, aiheuttaman melun takia (hyvät kulkuyhteydet tosiaan, "lol i troll u"). Loppujen lopuksi päätin nousta ylös varttia vaille kahdeksan ja suunnata aamupalalle. Tarjolla oli kahvia, teetä, paahtoleipää, hilloa ja muroja; ei siis näin suomalaisesta näkökulmasta mikään loistoaamupala, mutta maassa maan tavalla... Aamutoimenpiteiden jälkeen kello oli kymmenen, ja lento lähti seitsemältä. Näin ollen minulla oli jokunen tunti luppoaikaa, ennen kuin minun täytyi suunnata viimeiselle etapille kohti lentokenttää.

Päätin käyttää viimeiset tuntini Britteinsaarilla ihmetellen Dublinin vilinää ja katsellen paikkoja. Havaitsin, että Dublin on itse asiassa paljon isompi kaupunki, kuin osasin odottaa. Yritin kierrellä keskustan alueella mahdollisimman laajasti, ja etsiä kaikenlaisia turistinähtävyysiä. Keskusta osottautui kuitenkin se verran isoksi ja sokkeloiseksi alueeksi, että olin käytännössä koko ajan puolieksyksissä. Lisäksi minulla ei yksinkertaisesti ollut riittävästi aikaa koko alueen näkemiseen. Yritin kuitenkin räpsiä reilusti valokuvia – kaiken kaikkiaan niitä kertyi noin sata kappaletta. Alla hiukan maistiaisia.

Tein myös pari vähemmän mairittelevaa havaintoa Dublinista: Ensinnäkin, se vaikutti olevan melko kallis kaupunki. Toisenakin, ymmärrän kyllä, että on tekopyhää paasata turisteista, kun olen itsekin sellainen. Mutta siitä huolimatta, herran jestas tätä turistien määrää! Eihän tässä ole mitään järkeä!

Pikaisen kaupunkikierrokseni perusteella esitän seuraavanlaisen arvion Dublinista: Turistin näkökulmasta se on epäilemättä hieno kaupunki lyhyehkölle visiitille, etenkin, jos mielessä on bilettäminen. Uskoisin, että se on myös virkeä opiskelijakaupunki, jos vain pätäkkää on riittävästi. Lisäksi se vaikutti myös varsin kauniilta kaupungilta. Itse en kuitenkaan ehkä viihtyisi siellä mahdottoman pitkään, ainakaan näin kesällä, kun siellä on KAIKKI maailman turistit yhtäaikaa. Joka. Ikinen.

Päätin kaupunkikierrokseni kolmen kieppeillä, jolloin aloin valmistautua lentokentälle siirtymistä ja Suomeen paluuta varten. Siitä lisää seuraavassa päivityksessä.

Paluumatka, osa 1: kohti Dublinia

Päivän koitos alkoi, kun kello soi aamulla Treforissa 8.00. Päivän ensimmäinen bussimatka oli Treforista Caernarfoniin, kello 10.10. Caernarfonissa täytyi suorittaa ensimmäinen vaihto, jotta pääsin edelleen pohjoiseen kohti Bangoria. Bangorissa täytyi vaihtaa vielä kolmanteen bussiin, tällä kertaa suuntana satamakaupunki Holyhead, josta kulkee lautta Dubliniin. Olin perillä Holyheadissa yhdeltä, ja löysin pienen harhailun jälkeen tieni lauttaterminaaliin, josta minulle kaupiteltiin lippu 14.10 lähtevään lauttaan. Lauttamatka Dubliniin kesti noin kolme ja puoli tuntia. Enpähän ollut aikaisemmin ollut lautalla – tosin eipä se nyt loppujen lopuksi ollut mikään kovin ihmeellinen kokemus. Olin siis perillä Dublinin satamassa noin 17.30, josta hyppäsin vielä kerran bussiin, joka kuljetti minut keskustan linja-autoasemalle. Hetken aikaa luulin olevani täysin eksyksissä, ja etsin jo taksia, jolla pääsisin hostellille. Onneksi kuitenkin vilkaisin aseman ulkopuolella olevaa karttaa, ja huomasin, että olinkin itse asiassa juuri siellä, missä pitikin: aivan hostellin vieressä olevalla asemalla. Helpotuksen huokaus. Sain siis huoneeni hostellista, ja näin ollen päivän matkustusprojekti oli saanut päätöksensä kellon ollessa osapuilleen 18.30. Koko päivähän siihen siis meni, mutta kaiken kaikkiaan voi kuitenkin sanoa, että matka sujui ihan jouhevasti.

Hyvästi Holyhead ja Wales

Loppuillan käytin ruuan metsästämiseen ja yleiseen kaupungilla harhailuun. Harkitsin myös pubikierrokselle osallistumista, mutta se pahalainen alkoi jo kahdeksalta, joten en kerinnyt millään mukaan. Näin jälkikäteen ajateltuna oli varmaan ihan hyvä jättää tämä seikkailu kokematta, oli kuitenkin varsin pitkä päivä jo takana siinä vaiheessa.

Huomenna onkin sitten vielä jokunen tunti aikaa pyöriä kaupungilla, ennen kuin minun täytyy suunnata kohti lentokenttää. Lienee siis syytä ladata akkuja, ja käydä suht koht ajoissa nukkumaan. Viimeisiä seikkailuja odotellessa!

Viimeinen (kokonainen) viikko Walesissa

Nyt on takana viimeinen kokonainen viikko Walesissa, ja näin ollen myös koko matkan viimeinen täysi viikko. Ensi viikon maanantai ja tiistai ovat normaaleja työpäiviä, mutta keskiviikkona otan kurssin kohti Dublinia, josta lentoni lähtee torstai-iltana. Vietän yön Dublinissa, ja todennäköisesti kerkeän jopa tutkailemaan kaupunkia muutaman tunnin ajan. Kaiken kaikkiaan reissuni kaksi viimeistä päivää (keskiviikko ja torstai) tulevat kuitenkin menemään pitkälti matkustaessa. Suomeen saapumiseni venähtää ainakin nykyisen aikataulun mukaan aavistuksen verran perjantain puolelle, sillä koneen on määrä laskeutua Helsinkiin kello 00.10 paikallista aikaa.

Kuten viimeisemmistä päivityksistäni huomaa, olen hidastanut kirjoitustahtini yhteen tekstiin viikossa. Tämä ei johdu niinkään siitä, etten enää jaksaisi kirjoittaa, eikä liioin siitä, että olisin ollut liian kiireinen kirjoittamaan; minulla ei vain ole ollut mitään kirjoitettavaa. Viikot Pohjois-Walesissa menevät käytännössä töitä tehdessä ja aikaa tappaessa, täällä kun ei oikein ole mitään tekemistä. Viikonloppuisin on sentäs vapaata, ja näin ollen mahdollisuus tutkia lähiseutua oman mielenkiinnon mukaan.

Tämän viikon työt jatkuivat samaa rataa, kuin edellistenkin viikkojen työt – heinää leikatessa. Ei minulla kyllä oikeistaan ole hirveästi varaa valittaa, sillä nyt kolme viikkoa täällä oleskeltuani olen tullut siihen lopputulokseen, että ruohonleikkuuhommat ovat tämän työleirin mittapuulla oikeistaan ihan hyviä hommia. Eivät kuitenkaan niin hyviä, että jäisin niitä erityisemmin kaipaamaan täältä lähdettyäni...

Lauantaina suuntasin nokan toistamiseen kohti Pwllhelia, jossa pidettiin tänä viikonloppuna Wakestock-festivaalit. Itse festivaaleilla en käynyt, mutta kävin sen sijaan iltapäivällä katsomassa wakeboarding-kilpailua, jossa oli käsittääkseni ihan lajin parhaimmistoa paikalla kisailemassa. Olihan se ihan lennokasta katsottavaa.

Sunnuntain ohjelmanumero oli patikointi Nant Gwrtheyrn kylään vuorten yli. Matkaa edestakaisinreissulle tuli arviolta noin 8-10 kilometria, joka on vuoristoisessa ympäristössä loppupeleissä ihan hapottava määrä. Nant Gwrtheyrn oli aikaisemmin kaivosteollisuuden ympärille rakentunut kylä, joka on nykyään muutettu turistikohteeksi. Kylä itsessään ei mielestäni ollut mitenkään järin ihmeellinen, mutta matkan varrelle jäi kyllä hienoja näköaloja. Tulipahan lisäksi kuntoiltua.

Kylä pehmoleluversiona

Seuraavaksi sitten katse kohti ensi viikkoa, ja ennen kaikkea paluumatkaa.

Viikkokatsaus Walesista

Nyt on luvassa pikakatsaus menneen viikon tapahtumiin, niin "merkittäviin" kuin myös vähemmän merkittäviin. Viikko alkoi reippaasti, kun päätimme kolmen hengen voimin suunnata kurssin kohti Yr Eifl –vuorta. Tämän kyseisen vuoren rinteillä on myös aataminaikaisen linnavuoren rauniot. Ilmeisesti tämä rakennelma, nimeltään Tre'r Ceiri, on eräs Walesin vanhimmista ja parhaiten säilyneistä muinaisista linnoituksista. Kuulemma vuoren huipulta näkee selkeänä päivänä aina Irlantiin asti; valitettavasti tällä kertaa ilma oli liian pilvinen. Maanantaina paikalle saapui myös espanjalainen pariskunta, joka kasvatti työntekijöiden määrän viiteen.

Keskiviikko toi mukanaan hieman vaihtelua vakiintuneeseen työrutiiniin, kun minut laitettiin ruohon leikkaamisen sijaan maalaamaan talon ulkoseiniä. Erijännää. Torstaina reippailin lisää, kun laskeuduin alas vuorenrinteeltä rannikolle, jossa patikoin rantakallioita myötäilevän reitin. Mikäpäs siinä oli auringonpaisteessa käppäillessä. Torstai antoi ennusmerkkejä myös siitä, mihin suuntaan ilmat tuntuvat kehittyvän: kesä vaikuttaa saavuttaneen vihdoin myös Walesin. Torstaiyönä tänne saapui vielä yksi, käsittääkseni tällä erää viimeinen, vapaaehtoistyöntekijä. Tosin heti seuraavana aamuna Tituanin visitti oli tullut täyteen, joten tällä erää meitä vapaaehtoistyöntekijöitä on täällä edelleen viisi.

Viikonloppuna kävinkin sitten hiukan pidemmällä tutkailemassa ja ihmettelemässä maailman menoa. Lauantaina suuntasin kohti lähintä varsinaista kaupunkia, Bangoria. Se toi oikeastaan minulle mieleen Joensuun, sillä molemmat ovat pienehköjä yliopistokaupunkeja, joiden keskusta on oikeastaan yhden kadun varrella. Ihan mahdottoman paljoa siellä ei ollut nähtävää, mutta kävinpähän kuitenkin kiertämässä satamassa, yliopistolla ja kaupungin keskustassa. Löysinpä itselleni vielä sieltäkin vaatteita kotiinvietäväksi, ihan niin kuin matkalaukku ei olisi jo nyt tupaten täynnä. Minkäs teet, kun halvalla saa. Näinköhän vielä saisin jostain ostettua uudet kengät, vanhoista kun alkaa olla pohjat kävelty puhki...

Bangorin yliopiston päärakennus, käsittääkseni

Pingviinikahvila. Mitä muuta tähän voi enää lisätä?

Sunnuntaina en viitsinyt lähteä harhailemaan kovin pitkälle, joten kävin katsomassa Pwllhelia, joka on toinen kahdesta lähikylästä. Sää oli oikein aurinkoinen ja lämmin, ja näin ollen kylä toikin jollain tavalla mieleen Kreikan. Valitettavasti Pwllhelissa ei ollut kovin paljoa nähtävää, mutta tulipahan kuitenkin käytyä.

Pwllhelin keskusaukio

Heissan heinäkuu!

Kesäkuu alkaa olla pulkassa, ja heinäkuu on jo aivan nurkan takana. Tämähän tarkoittaa sitä, että Britanniabailut ovat kestäneet nyt osapuilleen kuusi viikkoa, ja tulevat kestämään vielä vajaat kolme viikkoa. Kokemus on ollut ilman muuta mielenkiintoinen ja positiivinen, mutta toisaalta uskon myös, että reissun päätteeksi on mukava palata takaisin kotiin.

Mennyt viikko on töiden osalta kulunut pääasiassa (sään salliessa) heinää leikatessa; mitään mahdottoman mielenkiintoisia hommia ei siis ole tullut tehtyä. Ensi viikolla ohjelmassa lienee lisää heinän leikkaamista, talon ulkoseinien maalausta ja epäilemättä paljon sekalaisia pikkutöitä. Tänä lauantaina kävimme toisen täällä majailevan vapaaehtoistyöntekijän, Tituanin, kanssa ajamassa kartingia läheisellä radalla. En ole tehnyt moista sitten lapsuusvuosien, ja olihan se edelleen hauskaa.

Menomatkan radalle pääsimme autokyydillä, ja takaisin poljimme pyörillä. Pakko sanoa, että näitä vuorenrinteitä pyöräillessä pahamaineinen Niinivaaran mäki ei tuntunut enää juuri miltään. Räpsin matkan varrelta myös muutamia kuvia:

Myöhemmin päivällä kävelimme ympäriinsä lähiseudulla. Kävimme merenrannalla, jossa Tituan koitti kalaonneaan. Tällä kertaa ei valitettavasti napannut, mutta aikaisemmin merestä on kuulemma noussut 15 senttistä meriahventa. Olimme varsin onnekkaita, sillä parinkymmenen metrin päästä rannasta meitä tervehti hylje. Ikävä kyllä otus oli ilmeisesti melko ujo, sillä kun kaivoin kameran esiin, se oli jo sukeltanut piiloon. Kävimme myös ihmettelemässä vuoren rinteellä olevaa vanhaa kivilouhosta, ja kapusimmepa lopulta läheisen vuoren huipulle asti.

Kivilouhos

Insert Rocky theme song here

 Sunnuntaina taloon tupsahti yllätysvieras, kun uusi ranskalainen vapaaehtoistyöntekijä ilmestyi paikalle kuukauden etuajassa – ilmeisesti hän oli sekoittanut sähköposteissaan kesä- ja heinäkuun keskenään, tai oli tapahtunut jokin muu väärinkäsitys. Tästä yllätyksestä selvittiin kuitenkin pienellä hämmennyksellä. Iltapäivällä kävimme lounaalla Portmeirionissa, joka on italialaistyyliin rakennettu turistikylä. Lounaan jälkeen kiertelimme jonkin aikaa itse kylässä. Paluumatkalla pysähdyimme muun muassa Porthmadogissa, joka on kuulemma suosittu turistien keskuudessa. Valitettavasti en ottanut kameraa mukaan tälle reissulle, joten kuvia ei ole tällä kertaa tarjolla.

Kaiken kaikkiaan kuluneella viikolla on ollut kyllä jonkin verran erilaista ohjelmaa, mutta toisaalta toisinaan aika on myös meinannut käydä pitkäksi. Onneksi ensi viikolla on tulossa lisää uutta verta paikalle!

Ensimmäinen viikko Walesissa

Nyt on ensimmäinen lähes kokonainen viikko takana Treforissa, Walesissa. Ensivaikutelmat nykyisestä olinpaikasta ovat olleet ihan positiivisia: isäntäpariskunta vaikuttaa mukavalta, ruoka on ollut ihan hyvää ja työt ovat olleet huomattavasti vähemmän stressaavia kuin Belfastissa. Myöskään ylitöitä ei ole tullut täällä tehtyä, toisin kuin Belfastissa.

Walesin tilukset

Trefor on pieni kylänen aivan Walesin luoteisrannikolla. Kylässä on posti ja hyvin vaatimaton kauppa, mutta siinäpä ne paikalliset palvelut sitten aikalailla olivatkin. Lähin pubikin on (uskomatonta kyllä) vasta viereisessä kylässä. Kuten arvata saattaa, elämä täällä on varsin kiireetöntä. Toisaalta kuitenkin tiluksilla on varmasti aina jotain tekemistä tai korjattavaa. Sen takia kai meitä vapaaehtoistyöntekijöitä tänne otetaankin.

Positiivinen yllätys on ollut se, että vaikka Trefor onkin hyvin syrjässä sivistyksestä, olen jo tänä lyhyenä aikana päässyt käymään pikaisesti parissa lähikylässä. Toinen näistä naapurikylistä oli Caernarfon, jossa kävin pubissa yksillä. Satuin myös paikalle sopivasti näkemään jonkinlaisen turistijunan. Minne lie oli matkalla..?

Aaaaaaaall aboard the... Hogwarts Express?

Lisäksi erityisen hienoa oli, kun minä ja toinen työntekijä saimme sunnuntaina kyydiin lähimpään kaupunkiin Bangoriin, jossa kävimme varsin upeassa Penrhynin linnassa, joka on National Trust -suojelukohde. Linna oli ilman muuta näkemisen arvoinen. Linnassa ei saanut käyttää kameran salamavaloa, joten valitettavasti kuvista tuli melko suttuisia.

Tonight, we dine in Penrhyn!

Tähän mennessä takana on kaksi työpäivää, jotka menivät pääasiassa nurmikkoa leikatessa ja haravoidessa. Luvassa lienee ainakin talon ulkoseinien maalausta, ja epäilemättä paljon muuta. Uusia seikkailuja odotellessa.